Eilen oli suhteellisen aktiivinen päivä, ainakin koiralle :) Päivällä käytiin poikain kanssa juoksemassa pitkin maita ja mantuja. Vauhtia ja ääntä piisasi. Päivän aikana oli pakkasta kymmenen asteen verran ja jouduttiinkin vähän jänskäileen, että onko niitä agi-reenejä vai ei. Kun -10 on ohjeellinen pakkasraja.. Mutta olihan ne reenit "onneksi" sitten illalla, oli niitä sen verran ootettu :D Valmiiksi olin jo päättänyt, että teemme vain kahden-kolmen esteen pätkiä radoista/harjoituksista. Ja näin tehtiin. Eka otettiin vain aita ja siitä kääntö putkeen ja palkkasin lelulla, tehtiin tämä x2. Sitten otettiin vähän aita-pätkää seuraavalta radalta ja putkea kanssa. Yhden kerran putkesta tullessa joku haju vei mennessään ja lelu ei siellä mun kädessä ollut enää kovin kiinnostava.... Ei kyl lähteny kauas vähän vaan keskittyminen herpaantui.. Tiedä sitten johtuko siitä, että kiinnostus leluun loppu vai mikä. Loput pari juttua palkkasinkin sitten namilla, senkin joutu kyllä "saalistaan".. Ja toimi.

Noissa ekoissa reeneissä luotiin jo hyvät raamit sille, että tällä tiellä jatketaan. Reenaillaan niitä kinkkisiä ratojen kohtia ja pidetään ne pari-kolme estettä rajana tällä hetkellä. Sit joskus kokeillaan, että miten toimii pitemmällä pätkällä... Oikein hyvää alkanutta viikkoa kaikille! :)