Elikkäs tänään sitten oltiin hakuileen! Oli mie, Into, Iina, Nemo ja Anne ja Juulia-corgi. Porukka oli pieni, mutta kyllä näillä alkuun päästään. :) Kyllä myö jo mietittiin, että millä palkallahan sitä sais tyyppejä mettään kököttään sitten tulevaisuudessa, eiköhän siihenkin keinot keksitä.. Asiaan! Eli eka oli vähän makkaran syöttöä hurtalle. Sitten vähän karkuun juoksemista, jolloin maalimies sitten makkaraa syötellen tuli koiran kaa mettästä. Pienin askelin edettiin niin, että koira vähäks aikaa menetti näköyhteyden ja lähti sitten perään. Myös niin, että koira näki ku haettava meni kiven taa piiloon, hetki odottelua ja sitten koira säntäs etsiin. Jos siis joku ny sai kiinni mitä hain.. heh.. Mutta hyvin meni. Hyvä varsinkin oli, kun sai vähän etsiäkin. Ettei päässyt jäljestämään jälkiä pitkin sinne piilolle. Maanantaina on sitten uusien hakureenien vuoro. Katotaan sitten miten onnistuu.

Keskiviikkona oli vika ohjattu kerta agilityä tältä vuodelta (ainakin näillä näkymin).. Oli jo viiden aikaan sen verran pimeetä, että pientä radan pätkää mentiin lammikoiden ja heikon valon valaistessa. Into keksi taas karkailla paria uutta koiraa morjestaan.. Kyllä taas ois tehny vähän ärräpäitä lennätellä.... Keinun ja puomin alakontakteja ei varmaan ihan täysin hahmottanut, ku hyppäs ennen niitä sivuun. Luuli varmaan raukka, että ne loppuu. Onneks (toivotaan) et vika oli tossa hämäryydessä/pimeydessä, ettei ole oppinut vääriä tapoja..

Muuten tähän viikkoon ei oikein mitään ihmeellistä kuulu. Mä olen töissä, joten eiköhän viikonloppukin suju rennon lenkkeilyn merkeissä. Kaikille oikein hyvät viikonloput ja sitä lunta odotellessa! ;)